Aurinkoloma Puerto Vallartassa

 

Moni on varmasti huomannut, että nykyään Tyynen valtameren puoleiselle rannikolle on mahdollista lentää Helsingistä suoraan. Kyseessä on Finnairin reitti suoraan Meksikossa sijaitsevaan Puerto Vallartan rantalomakohteeseen. Nimi ei välttämättä sano suomalaisille matkailijoille yhtään mitään, vaikka paikka onkin ollut amerikkalaisten matkailijoiden suosiossa jo vuosikymmenten ajan. Mistä siis on kyse?

Matkakohteeseen suora lento Helsingistä

Puerto Vallarta sijaitsee Banderasinlahden poukamassa suunnilleen samalla korkeudella kuin Havaiji, jonka ansiosta siellä vallitsee hyvin leuto ja miellyttävä ilmasto. Puerto Vallartaan lentää Yhdysvalloista esimerkiksi Los Angelesista kolmessa tunnissa ja New Yorkista neljässä ja puolessa tunnissa, mutta nyt myös Helsingistä on mahdollisuus hurauttaa suoraan lomakohteeseen noin kymmenessä tunnissa!

Puerto Vallarta oli pitkään vähemmän tunnettu matkakohde

Puerto Vallartassa matkailijoita odottavat syvän turkoosin sävyinen meri, kauniin vehreät kukkulat sekä idyllinen vanhakaupunki, jotka ovat tehneet siitä yhden Meksikon suosituimmista matkakohteista. Vuosien ajan Puerto Vallarta oli suositumpien matkakohteiden kuten Cancunin ja Acapulcon varjossa, mutta viimeisten viidenkymmenen vuoden ajan sekin on saanut nauttia turismin hedelmistä. 70- ja 80-luvuilla suositun TV-sarja Lemmenlaivan kohtauksissa päästiin usein ihailemaan Puerto Vallartan upeaa satama-aluetta, jonka myötä se nousi erityisen suureen suosioon yhdysvaltalaisten matkailijoiden keskuudessa.

Silminkantamattomiin upeita rantoja

Puerto Vallarta tarjoaa matkailijoille kilometritolkulla upeita rantoja. Suojaisista poukamista toiminnantäyteisiin lomakeitaisiin Puerto Vallarta tarjoaa jokaiselle jotakin koettavaa. Yksi kaupungin suosituimmista rannoista on nimeltään Los Muertos, joka sijaitsee kaupungin romanttisimpana pidetyllä alueella. Los Muertos enteilee toki nimensä perusteella jotain aivan muuta, mutta sen ei kannata antaa hämätä. Los Muertos on yksi Puerto Vallartan vilkkaimmista ja hauskimmista rannoista. Se on täynnä hotelleja, ravintoloita ja baareja. Toinen suosittu ranta on nimeltään Playa de Oro, joka sijaitsee kaupungin pohjoisosassa. Playa Conchas Chinas puolestaan ulottuu aina Sierra Madren vuoristolle asti ja sitä pidetään yhtenä Puerto Vallartan ylellisimmistä ja rauhallisimmista alueista. Mikäli kaipaa surffausmahdollisuuksia, on ehdottomasti paras kohde Sayulitan ranta noin 45 minuutin päässä Puerto Vallartasta pohjoiseen. Sayulitas on täynnä surffaajia ja kalastajia, jotka saapuvat nauttimaan rennon letkeästä tunnelmasta.

Monipuoliset nähtävyydet matkailijoiden kierrettäväksi

Puerto Vallartan vanhakaupunki on matkailijan ehdottomasti nähtävä. Se on täynnä ihastuttavia mukulakivikatuja ja värikkäitä rakennuksia. Meksikon suojeluspyhimys Guadalupen nimeä kantava kirkko on kaupungin keskeisin maamerkki, jonne vaeltaa vuosittain joulukuussa tuhansia katolisia pyhiinvaeltajia.

Historiasta kiinnostuneiden turistien kannattaa harkita San Sebastian del Oesten maalaiskylässä yöpymistä. Se sijaitsee Sierra Madren vuoristossa keskellä mäntymetsikköä ja tarjoaa ikimuistoisen kokemuksen, josta riittää kerrottavaa kotiväelle.

Puerto Vallartassa on myös tarjolla runsaasti taidetta ja kulttuurielämyksiä. Mikäli luppoaikaa lomalla piisaa, voi aikaansa käyttää esimerkiksi kaupungin ostosmahdollisuuksia, ravintoloita ja bilepaikkoja tutkien.

Puerto Vallartan upea villi luonto

Puerto Vallartassa voi halutessaan uida jopa delfiinien tai merileijonien kanssa. Mikäli matka ajoittuu joulukuun puolivälin ja maaliskuun lopun tienoille, voi silloin käydä myös katsomassa valaita Banderasinlahdella, jossa uiskentelee monenlaisia valaita ja villidelfiinejä. Jos ei ole koskaan vielä nähnyt pelikaaneja luonnossa, on siihen Puerto Vallartassa erinomaiset edellytykset.

Luonnon lisäksi Vallartaa ympäröivä vesialue tarjoaa tilaisuuden lähteä melomaan kajakilla kauniin vesistön rannikkoa pitkin. Sukeltaminen, snorklaaminen ja hevosella ratsastaminen ovat niin ikään aktiviteetteja, joita aurinkoloma Puerto Vallartassa tarjoaa.